27.12.2016

Huovutetut tossut



Toissa jouluna mummoni saivat huovutetut tossut joululahjoiksi. Toiselle tein harmaat Dropsin Eskimo - langasta ja toiselle violetit Dropsin Eskimo sekä muistaakseni Novitan Joki-langasta.




Malli löytyi jälleen Ravelrysta, ohjeen voi ostaa täältä. Kantapäihin taiteilin sydämet liukuesteellä.



23.12.2016

Villasukkia naisille

Naispuolisille työkavereilleni valmistui ihanasta Onionin Nettle Sock- langasta sukat. Väreinä sininen 1024 ja pinkki 1013. Puikkoina KnitPro Cubics 2.5 mm.


Pinkit sukat tein jo loppukesästä mutta tätini ihastui niihin niin, että annoin ne hänelle. Myös työkaverini kertoo joutuvansa käymään kamppailuja tyttärensä kanssa siitä kumpi sukkia saa pitää. Pinkit sukat ovat malliltaan Paraphernalia ja ohje löytyy ilmaiseksi Ravelrysta.



Lähimmälle esimiehelleni tein sinisävyiset sukat. Alunperin ostin näitä sukkia varten langaksi käsinvärjättyä Schoppelwollen Admiral Cat Printia värissä 2159. Todella kaunis lanka, mutta mielestäni lanka tai sukan malli ei olisi päässyt oikeuksiinsa ja vaihdoinkin langaksi sitten Nettle Sock-langan. Sukat ovat niin pienet, että kuvat on otettu sukat kädessäni. Mallina on Cookie A:n kaunis Haleakala, jonka ohjeen voi ostaa täältä.


22.12.2016

Villasukkia miehille

Työpestini päättyi lokakuussa ja neuloin työkavereilleni läksiäislahjaksi villasukat kolmelle miehelle ja kahdelle naiselle.


Ensimmäiset miesten sukat tein Superba Bamboo Uni - langasta, josta olen myös itselleni aiemmin sukat tehnyt. Värinä harmaa. Puikkoin lempparini KnitPro Cubics 2.5 mm. Malli hyvin yksinkertainen: 2 kerrosta 2o, 2n ja sen jälkeen 2 kerrosta kaikki oikein.



Seuraavat Gjestal Maija värissä tumman vihreä 214. Mallina Petäjä-sukat.


Viimeiset miehelle menneet sukat tein Hjertegarnin Aloe Sockwoolista. Tämä lanka tuoksui mukavasti aloe- kasville. Puikot edelleen samat. Kuviona 6o, 2n.



Sukat olivat mieluisia ja kaikille sopiviakin. Tykkään tehdä napakoita sukkia, sillä ne venyvät kuitenkin paljon käytössä. Kaikissa sukissa on lisäksi ranskalainen kantapää, olen huomannut sen istuvan kaikista parhaiten jalkaan. Joulupukin pajalla on käynyt kova kuhina, niistä tuotoksista tulossa asiaa myöhemmin!

13.4.2016

Tyynyjä vol 2.


Sohvan nurkasta löytyy ompelemani tyyny ja oravia vahtiva Pate. Tyynyn olen ommellut lähes 10 vuotta sitten, ompelukoneen kanssa huoneeni lattialla.


Kankaana on vaaleaa puuvillakangasta, josta ompelin normaalin tyynynpäälisen ja sen päälle kiinnitin rypytetyt kangassuikaleet. Lähes 10 vuotta sitten näitä tyynyjä oli hyvin paljon tarjolla erilaisissa verkkokaupoissa, mutta tilaamisen sijaan päätin ommella sellaisen itse.


Neulontahommien välillä piti Paten kanssa ottaa päiväunet, että jaksoi taas touhuta.


11.4.2016

Virkattu tiskirätti ja heijastin


Tällaisia valmistui ystävänpäiväksi vuonna 2015. Reilu vuoden myöhässä esittelen nämä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö vain?


Tiskirättejä tein kahdella erilaisella sydämellä. Rätit on virkattu Bambu-langasta, valitettavasti en tarkemmin muista mistä. Ja hyvin ovat kestäneet käyttöä vuoden ajan!


Heijastimet on tehty ylimääräisistä Drops Alpaca- langanpätkistä sekä heijastinlangasta. Silloin pari vuotta sitten, kun heijastinlankaa ostin, sopivan paksuista ei löytynyt vaan leikkasin puoliksi suhteellisen leveää heijastinlankaa. Voin sanoa, että siinä meni aikaa ja järki! Nyt näyttää tulleen virkkaamiseen paremmin soveltuvia heijastinlankoja kauppoihin.


Heijastimet on tehty Novitan Pitsikukka-kehikon avulla. Taakse kiinnitin hakaneulat, jotta heijastimen saa vaikka rintamukseen tai laukkuun kiinni. 


Osassa kukista on puolittamatonta heijastinnauhaa, kuten kuvassa vihreässä kukassa, mutta mielestäni kauniimmat tuli ohuemmalla nauhalla.

26.3.2016

Happypotamus



Tämä hippo on odottanut luonnoksissa jo vuoden verran. En ollut kuitenkaan tyytyväinen kuviin ja nyt kun uudet on otettu niin hippokin pääsee julkiseksi. Hippo on valmistunut jouluna 2014.




Hipon suosittu malli löytyy täältä. Lankojen päätteleminen ei ole lempipuuhaani, joten langaksi valikoitui itsestään raidoittuva/väriä vaihtava Adriafil Knitcol trends- lanka värissä 052 Leonardo fancy, jolla on virkattu kaikki muut paitsi sisin ja uloin kerros. Langan väreinä minttua, keltaista, oranssia, violettia, vaaleanpunaista, materiaali on 100% superwash merinovillaa. Valkoisena lankana Novitan Wool. Knitcol-langan menekki reilu 100 g, Woolia n. 75 g.



Hyvää pääsiäistä kaikille!

PikkuPöllö -lapaset


Pöllö-fani ystävälle valmistui Novitan Nostalgia-langasta (jälleen lankavarastoista kaivettu!!!) myös lapaset. PikkuPöllö -lapasten ohje löytyy täältä.


Nostalgia langan väri on 079 violetti/lila ja valkoisena taisi olla ihan 7 Veljestä lanka. En itse tykkää käyttää lapasia, joissa ei ole peukalokiilaa, mutta koska tiesin että ystäväni käyttää myös peukalokiilattomia lapasia, niin hänelle valmistui nyt tällaiset. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut testata näihin intialaista peukalokiilaa, jollaista olen halunnut kokeilla jo hetken aikaa.


Myös nämä kelpasivat ja taisivat päätyä käyttöön!

18.3.2016

Pöllösukat


Ja edelleen villasukkia, lupaan että seuraavaksi jotain muuta! Lankavarastojen tyhjennys jatkuu, nyt valmistui pöllöhullulle ystävälleni pöllösukat.


Lankana Gjestal Janne väri muistaakseni pinkki 419. Puikkoina KnitPron Symfonie 3.25 mm. Helmet löytyivät omista askartelukätköistä (joita niitäkin pitäisi tyhjentää!!!) Takana valepalmikkoa ja ristiinvahvistettu kantapää.


Yllärinä lähti muutakin pöllö-aiheista mutta niistä myöhemmin. Nämä sukat istuivat jalkaan kuin valettu!


7.3.2016

Joulukalenterisukat


Yritän tuhota Novitan lankojani, joita varastosta löytyy. Ystävälle yllätyslahjaksi valmistui Niina Laitisen Joulukalenterisukat, joihin sain sopivasti mustan ja valkoisen Nalle-langan lähes kokonaan käytettyä. Pienen väripilkun tuovat punaiset sydämet, Kärkeen on muutama kerros tehty lisää omasta päästä, ja silmukkamääriä lisätty Nalle-langalle sopivaksi. En ehtinyt höyryttämään sukkia ennen niiden pois lahjoittamista ja samasta kiireestä johtuen myös kuvat on otettu kännykän kameralla.


Lankana siis Novitan Nalle, puikot alumiiniset 2.75 mm. Aikaa neulomiseen meni n. 4 iltaa.


Vielä punaisen langan loppu ja yksi kerä harmaata Novitaa tuhottavana, minkä jälkeen pääsen neulomaan paremmilla langoilla.

29.2.2016

Star Wars -villasukat


Poikaystäväni kaverille valmistui tällaiset syntymäpäivälahjaksi. Hän oli moneen otteeseen ihastellut huivia, mutta sen neulominen tuntui liian työläälle hommalle tällähetkellä, joten neuloin hänelle huivin kuvioita mukaillen villasukat.


Pohjan kuviot löytyivät Googlesta.


Nämä taitavat olla itseasiassa ensimmäiset kirjoneulesukkani, vaikka kymmeniä sukkia onkin tullut neulottua. Ei ehkä ollut yksinkertaisin malli mistä aloittaa, mutta hyvin siitä selvittiin!

Lankana Gjestal Maija musta ja valkoinen. Langan menekki yhteensä 155 g. Puikkoina toimivat uudet, alumiiniset koossa 2.75 mm, jotka tuntuvat toimivan kyllä hyvin kirjoneuleessa.



Toivottavasti sukat on mieluisat, täytyy joku teemaan sopiva lahjakääre näille vielä keksiä. Suuntaa antavat ohjeet voisin näistä hieman myöhemmin kirjoitella, tarkkoja en viitsi tehdä, koska kuvien kaaviot ei ole itse suunniteltuja.

Edit 25.3.2016

Hyvin suuntaa antavat ohjeet, laskin nopeasti ennen sukkien luovutusta että missä kohti tein kavennukset. Sukat on siis tehty Gjestal Maija-langalla, puikot 2.75 mm. Huom! Itse en tiedä Star Warsista tuon taivaallista, joten en puhu aluksista ja muista kuvioista niiden oikeilla nimillä :D Nämä sukat valmistuivat miehelle nro 42 jalkaan (sopivat myös ak. itselle, pitkälle naiselle nro 41 jalkaan!)

Aloituksessa 84 silmukkaa, neulottu 2o, 2n joustinneuletta 15 kerrosta. Neulo 2 kerrosta sileää neuletta mustalla. Aloitettu kuviot, jotka täältä. Molemmissa sukissa edessä kypäräkuviot ja takana alukset. Kohdista niin että kypärä-kuvioiden keskikohta tulee II puikon viimeiselle silmukalle ja alus-kuvion keskikohta IV puikon viimeiselle silmukalle. Huivin ohjeessa huivin leveys on 41 silmukkaa, joten lisää kuvioiden väliin 1 musta silmukka molemmin puolin kuvioiden väliin. Kun lentoalukset on tehty takana (kerroksia vähemmän kuin kypärässä) neulo pikkualuksia lopulla yhdeksällä kerroksella (näkyvät postauksen ensimmäisessä ja toisessa kuvassa). Kun kypärienkuvio on neulottu loppuun, neulo 3 kerrosta mustalla sileää. Sileän neulee 22. kerroksella (eli kun joustinneuleen jälkeen neulottu 21 kerrosta sileää) kavennetaan ensimmäisen kerran 2 silmukkaa. Neulo raidat kaavion mukaan ja sen jälkeen taas 3 kerrosta mustaa. Kavenna muutaman kerroksen välein kaksi silmukkaa niin yhteensä kolme kertaa, että ennen ympyränmuotoisten kuvioiden alkua työssä on yhteensä 78 silmukkaa (eli yhteensä 6 silmukkaa kavennettu pois). Ympyräkuvioita neulotaan yhteensä 6 (kuviossa 11 s + välissä 2 mustaa silmukkaa). Kavenna taas muutaman kerroksen välein 2 silmukkaa kerroksella, yhteensä kolme kertaa, niin että ennen viimeisiä raitoja silmukoita olisi nilkassa 72 (eli 6 silmukkaa taas kavennettu pois). Viimeisen raidan jälkeen 2 kerrosta mustalla sileää ja sen jälkeen kantalappu I ja IV puikoilla.

Kantalappu neulottu vahvistetuna 36 silmukalla. Neulottu yhteensä 36 kerrosta. Näissä sukissa on tehty ranskalainen kantapää, mutta millainen vain on hyvä! Kantapään jälkeen poimi kantalapun reunoista silmukat ja neulo mustalla 5 kerrosta sileää ennen jalkaterän ja pohjan kuvioiden aloittamista. Kohdista niin että Millenium falconin (ja toisessa kuun) keskikohta tulee II puikon loppuun. Pohjiin tulee tämä kuvio, sanojen väliin jätin vain kaksi mustaa silmukkaa ja toiseen teksti "MAY THE FORCE BE WITH YOU". Tekstissä jokainen kirjain on 5 silmukan korkuinen (mallia esimerkiksi täältä). Teksti jaettu kolmelle riville ja rivien välissä on kaksi mustaa silmukkaa. Kohdista pohjan kuviot taas niin, että keskikohta tulee I ja IV puikon väliin tai IV puikon loppuun. Laita valkoisten raitojen ja pohjan tekstin väliin niin monta mustaa silmukkaa molemmin puolin, että yhteensä uloimmasta raidasta-uloimpaan raitaan leveydeksi tulee 32 silmukkaa. Tee kiilakavennukset raitojen ja jalkapöydänkuvioiden välissä joka toisella kierroksella, kunnes työssä on 72 silmukkaa. Jatka jalkaterän neulomista ja tee kuviot loppuun ja lisäile pikkualuksia sinne tänne niin, ettei kovin pitkiä langanjuoksuja jäisi. Tarvittaessa sido mukana kulkevaa lankaa n. 4-5 silmukan välein. Yhteensä jalkaterän kuviota tulee 49 kerrosta, sen jälkeen loppu pelkällä mustalla ja kun jalkaterä tarpeeksi pitkä niin nauhakavennukset. Päättele ja höyrytä.

Toivottavasti on tarpeeksi epäselvästi selitetty, en itsekään pysy näissä ohjeissa kärryillä :D.  Jos tulee jotain kysyttävää niin kysykää pois, yritän vastata parhaani mukaan. Neulomisen iloa!

27.1.2016

Merenkulkija -villasukat

Joululoma meni töissä ja kiitoksena mukaville työkavereille neuloin sukat. Sukkien neulomisen idea tuli vähän viimetippaan joten mallien ehtona oli mahdollisimman nopeaa, mahdollisiman yksinkertaisesti. Siniset ja violetit menivät naisille, harmaat miehelle.


Ensimmäisenä Merenkulkija-sukat, ohje täältä. Lankana Gjestal Maija, joka on ohuempi kuin ohjeen lanka, joten lisäsin muutaman silmukan sileään neuleeseen. Värinä tumman harmaa 227. Kaikki kuvat on otettu nopeasti erittäin huonossa valossa, sain sukat viimeiseltyä edellisenä iltana ennen viimeistä työpäivää, joten kiire oli kuvata ja mennä nukkumaan. Värit olen yrittänyt korjata jälkikäteen, mistä kuvien laatu on kärsinyt. Puikkoina kaikissa sukissa KnitPro Cubics 2.5 mm.


Seuraavana lempparimallini näistä. Halusin tehdä pitsisukka tyyppistä, mutta jonka täytyisi olla nopea tekoista ja ei kuitenkaan kovin reikäistä. Lankana myös Maija, värissä tumman sininen 225. Tällaiset voisin itsellekin neuloa. Pitsin kuvio on hyvin yksinkertainen ja helppo muistaa, kantapää on neulottu ristiinvahvistettuna. Nämä olivat nopeimmat näistä sukista neuloa.





Viimeisenä Niina Laitisen Soulmates-sukat mallin löytää täältä. Kärki sovellettu. Voin kertoa että oli ensimmäiset ja viimeiset sukat tällä mallilla; sukat ovat kauniit mutta silmukoiden kiertäen neulomista ei pääni kestä. Lankana Maija, väri violetti 292.