17.10.2018

Keramiikkaruukku


Aloitin syksyllä kansalaisopistossa keramiikkakurssin ja sain houkuteltua äitini mukaan.


En juurikaan ollut käsitellyt savea aiemmin ja ensimmäisenä harjoittelimme makkaratekniikkaa, millä valmistin sitten hiekanvärisestä savesta pyöreähkön ruukun.


Lasituksena mattavalkoinen. Ulkonäöltään ruukku muistuttaa hieman ampiaisenpesää tai kookospähkinää, mutta ihan hauska siitä tuli !


7.10.2018

Kattokruunu vanhoista lankarullista





Mummoni on aikoinaan opettanut käsitöitä ja tuolta ajalta kerännyt talteen puisia lankarullia. Mummoni antoi lankarullat minulle ideana keskiä niistä jotakin. Pyysin ideoita lankarullien käyttöön facebook-ryhmästä ja joku kertoi tehneensä kattokruunun niistä. Idea oli niin hyvä, että täytyi ottaa se toteutukseen.


Renkaina on reikävanne, joka leikattu sopivaan mittaan ja niitattu kiinni. Reikiin sitten kiinnitetty kalastajalankaan pujoitellut lankarullat. Keskimmäinen rengas sitten levein, muoto tuli luonnostaan, lankarullat ketjussa taipuvat kauniisti.



Valaisin näytti hieman kolkolta ja siltä että jotain puuttuu, niinpä pujottelin vielä puisia helmiä lankaan ja laitoin joka toiseen väliin puuhelmiketjut.


Lopuksi päällystin reikävannerenkaat vielä kalalangalla.



Tykkään todella paljon ja olen iloinen siitä, että mummon säästämät lankarullat saivat nyt arvoisensa käyttökohteen. Vielä olisi kaksi muovipussillista hieman erilaisia puisia rullia jäljellä, voi olla että tämä kattokruunu saa vielä sisaria.