1.1.2019

Villasukat veljelle


Jouluaattona veljeni valitteli uuden asuntonsa lattioiden kylmyyttä. Muiden joulutohinoiden ohella valmistuivat nämä sukat, kiirettä piti sillä neulonta aikaa oli pari päivää, jotta sukat ehtisivät heti matkaan.


Lankana kotoa löytynyt Drops Nord, väreinä tummanharmaa 06 ja helmenharmaa 03. Tummanharmaan langan menekki oli n. 76g ja helmenharmaan 16g.



Sukat neulottu KnitPron Cubicseilla 2.50mm, varressa 68 silmukkaa ja 2o2n resoria neulottu 20 riviä. Sen jälkeen aloitin raidat, kolme kerrosta helmenharmaalla ja 10 kerrosta tummanharmaalla. Ihanan ohutta lankaa, jolla tulee ohuet mutta lämpimät villasukat. Kantalappu tehty 34 silmukalla, yhteensä 40 kerrosta (20 nostettua silmukkaa oikealla puolella). Nykyisin teen yleensä ranskalaisen kantapään, mielestäni se istuu jalkaan paremmin kuin tavallinen kantapää. Kärjessä sädekavennus muutamin välikerroksin.



Sukkien alla mummoni kutoma matto, toiveiden mukaan musta-valkoinen ja kapea raitainen. Odottaa kanttinauhoja, odottanut tosin jo sen kolme vuotta, vuoden 2019 tavoitteeksi voisikin asettaa keskeneräisten käsitöiden loppuun saattamisen.

Hyvää uutta vuotta 2019!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti