Pari vuotta sitten olin Akateemisessa kirjakaupassa, kun törmäsin sattumalta Käpypitsi- nimiseen kirjaan, jonka kansikuvan pitsi hurmasi minut. En ollut koskaan aiemmin kuullut käpypitsistä ja uuden tekniikan oppiminen kiinnosti kovasti - kirja oli pakko poimia ostoskoriin. Kotiin tullessa koko loppu päivä kuluikin kirjaa selailtaessa ja langan pätkillä harjoitellessa, sukkuloita kun en vielä omistanut. Seuraavana viikonloppuna vierailimme isovanhempieni luona, mummoni on itsekin kova käsityöihminen ja opettanut käsitöitä koulussa. Kysyin häneltä, olisiko hänellä enemmän tietoa käpypitsistä, ja niinhän siinä kävi että mummo kaiveli hetken aikaa kaappia ja ojensi rasian, jossa oli sekä sukkula että aloitettua pitsiä. Koska useimpia pitsejä tehdään kahden kävyn avulla, ostin itse vielä toisen jonka toisessa päässä on koukku. Siitä lähtien olen säännöllisen epäsäännöllisesti käpyillyt, tämän pitsin tekeminen on hyvää ajan vietettä luennoilla, kun tarvikkeet mahtuvat pieneen tilaan.
Käpyilyllä olen lähinnä tehnyt erilaisia korvakoruja, kirjanmerkkejä sekä pieniä pitsiliinoja. Reunapitsienkin teko houkuttelisi, mutta itselläni ei niille käyttöä juuri ole. Suosittelen muuten Käpypitsi- kirjaa (Janette Baker) lämmöllä, kirjassa on kaikki tarpeellinen alkeista lähtien; kuinka käpyä pidetään kädessä ja kuinka paljon solmuja kiristää. Plussaa ovat lisäksi hyvät, havainnollistavat kuvat ja ohjeet niin pieniin helppoihin töihin, että vähän haastavampaankin.
Käpypitsin solmuilu on tekniikkana hyvin mielenkiintoinen, käpyily tapahtuu yleensä kahden kävyn avulla tehden toisella kävyllä solmuja toisen kävyn lankaan. Tekniikan opettelu vie aikaa ja käpypitsin teko on muutenkin hidasta, mitään kovin isoja projekteja tällä tekniikalla en kyllä lähtisi tekemään. Koska pitsi muodostuu solmuista on lankojen päättely mielestäni käpypitsin inhottavin osuus- neula kun ei solmujen läpi tahdo mennä. Toki kirjassa olisi tähänkin parempi keino hammaslangan avulla, mutten ole sitä vielä jaksanut opetella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti