17.2.2014

Kitaraessu


Poikaystäväni on innokas kitaransoittaja joten tottakai hänen joululahjansa täytyi liittyä tähän! Hän on itse pyytänyt useampaan kertaan meille hankittavan essun, jotta vaatteet ei tiskatessa sotkeentuisi. Päätin siis yhdistää nämä kaksi asiaa, jolloin kitaraessu syntyi.

Kankaaksi valikoitu beigen sävyinen lakanakangas, essun mallina toimii äitini esiliina. Lisäksi tarvitset ompelulankaa ja -koneen sekä mustaa kangasväriä, siveltimen ja pienen palan vaahtomuovia.


Aloita leikkaamalla kankaasta esiliina, lisää saumavaroja 3-4 cm. Sommittele ja piirrä kitara esiliinalle, oikea kitara on tässä oiva apu! Värjää kitara mustaksi vaahtomuovin avulla, yksityiskohtiin ja reunoihin suosittelen sivellintä. Kiinnitä väri ohjeen mukaan silittämällä.







Leikkaa kankaasta 2 suikaletta niskalenkkiä ja 2 suikaletta vyötäistä varten, ompele ja käännä ne nauhoiksi. Käännä essun reunat kaksi kertaa silitysrautaa apuna käyttäen. Kiinnitä nauhat reunataitteen alle yläosan kulmiin ja vyötärönauhat kainalon alle .



Ompele reunat. Ompele kitaran kielet koristeompeleella.


Silitä ja paketoi. Tästä kitarasta puuttuu yksi kieli; tarkoituksena oli aluksi kirjailla/ommella yksi kieli "irronneeksi". Irronneen kielen ulkonäkö ei kuitenkaan miellyttänyt silmää, joten tämä kitara jäi vain viisi kieliseksi. Harkinnassa on lisätäkö tasku vielä rinnan kohdalle, nyt yläosa näyttää ehkä hieman orvolta kun kielen kirjailukin jäi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti